1. Mikä sai sinut kirjoittamaan ensimmäisen kirjasi?
Kun kirjoitin esikoiskirjani Arvostelukappaleen novelleja, en aluksi tiennyt tekeväni kirjaa. Menin yliopistoaikana Nobelistiklubi-nimiseen kirjoittajaryhmään, jossa innostuin novellien kirjoittamisesta. Klubilla teksteihini ihastuttiin ja minua kannustettiin kirjoittamaan lisää. Tuntui, että noihin aikoihin löysin oman ääneni ja kirjoitin paperille sen, mitä minun täytyi silloin kirjoittaa. Suurin osa noista teksteistä päätyi sitten käsikirjoitukseen, josta syntyi esikoiskirjani.

2. Missä ja milloin tavallisesti kirjoitat?
Minulla on pari kantakahvilaa, joihin menen mielelläni kirjoittamaan tai editoimaan tekstejäni. Toisessa näkee tuttuja, toisessa soi tango. Toivoisin, että minulla olisi säntillinen kirjoittamisaikataulu, mutta käynnistyn usein kunnolla vasta iltapäivällä. Sitten kun pääsen vauhtiin, saatan istua koneen äärellä iltaan asti. Kotonakin naputtelen usein tekstiä, esimerkiksi postauksia MinäKertoja-blogiini.

3. Mihin teet muistiinpanoja?
Rakastan kauniita, inspiroivia muistikirjoja, joita sekä ostan itse että saan lahjaksi läheisiltäni. Muistikirjat ja -vihkot täyttyvät käytössäni nopeasti. Raapustan niihin ideoita, lauseita, kysymyksiä ja myös konkreettisia käytännön asioita, kuten: “kirjoita kolumni”, “tulosta ja editoi novelli” tai “siivoa roskiskaappi”.

4. Kuka luomistasi hahmoista olisi ystäväsi tai rakastettusi ja miksi?
Paljastuskirja-romaanissani naispäähenkilön lounasseurana on maailmankuulu kulttikirjailija Charles Bukowski. Bukowski toimii nuorelle kirjailijalle eräänlaisena mentorina ja suorasukaisena kannustajana. Ahmin yhteen aikaan Bukowskin teoksia, joissa oli rohkeutta, rosoista voimaa ja huumoria – ja vaivihkaa hänestä tuli myös kirjani henkilöhahmo. Uskon, että hänet olisi ollut hauska tuntea kollegana.

5. Mikä mielestäsi on tärkeintä kirjassa?
Aitous. Se, että kirja on rehellinen ja tosi.

6. Minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa ja miksi?
Tämä on vaikea kysymys, sillä jokainen voi kirjoittaa vain oman kirjansa, omalla ainutlaatuisella tyylillään. Vastaan kuitenkin Kjell Westön Leijat Helsingin yllä. Romaanin nimi on todella kaunis, ja kirjassa on taikaa joka jää mieleen voimakkaina tunnelmina. Ihailen Westön kykyä hallita romaanissa eri sukupolvia, henkilöitä ja vuosikymmeniä, ja kuitenkin säilyttää tekstissä ilmava, kiehtova rakenne. Myös Monika Fagerholmin romaani Ihanat naiset rannalla hurmaa minut lumoavalla kielellään ja maailmallaan.

7. Mikä kirjoittamisessa on parasta ja pahinta?
Parasta on uuden luominen. Ne hetket, kun kirjoittaminen tuottaa iloa ja hauskuutta, tai kun yhtäkkiä huomaa itkevänsä oman tekstin äärellä. Silloin kirjoittaminen on onnistunut avaamaan jonkin solmun sisimmässä. Hienolta tuntuu myös se, kun kirjoitus vie mukanaan, kun unohtaa itsensä ja ympäröivän maailman. Tuolloin tekstissäkin voi tapahtua jotakin sellaista, johon ei itse edes osannut varautua. Pahinta on kirjoittamiseen liittyvä yksinäisyys ja epävarmuus. Kirjaa aloittaessa ei voi olla varma, mitä tekstistä tulee. On vain mentävä eteenpäin ja toivottava, että kaikista niistä sanoista ja lauseista syntyy jotakin. Usein on hyvä yrittää unohtaa, että olisi edes kirjoittamassa kirjaa. Näin työn tekemisestä häviää tietynlainen paineita tuottava juhlallisuus.

8. Mitä kirjoittaminen on sinulle opettanut?
Sen, että kirjoittaminen vaikuttaa ihmisiin – joskus enemmän, kuin kirjailija itse edes arvaa. Se, mitä julkaistussa tekstissä lukee, mustaa valkoisella, ei ole yhdentekevää. Sanat voivat herättää monenlaisia tunteita, ne voivat lohduttaa, suututtaa, hämmentää ja antaa voimaa. Olen kuitenkin yrittänyt muistaa, että en voi kirjoittaessani huolehtia kaikkien mahdollisten lukijoitten reaktioista. On vain kirjoitettava.

9. Missä olet mielestäsi onnistunut?
Toivon aina, että pystyisin kirjoittamaan rehellisesti – niin, että lukijassa liikahtaa jotakin, kun hän lukee tekstejäni. Liikahdus voi olla vaikkapa naurua tai itkua, tai jokin oivallus elämästä, tunnistamisen kokemus. Saamani palautteen perusteella koen onnistuneeni tässä.

10. Miksi kirjoitat?
Se on minulle luontevin tapa ilmaista itseäni. Olen kirjoittanut paljon lapsesta asti. Jo päiväkodissa pidin päiväkirjaa, vaikka en kunnolla edes osannut kirjoittaa. Ala-asteikäisenä saamani sähkökirjoituskone oli maailman paras joululahja. Istuin päivät pitkät yöpaidassa ja naputtelin kertomuksia, unohtaen hetkeksi kaiken muun. Sellaista kirjoittaminen on parhaimmillaan nykyäänkin.

Kysymys edelliseltä kirjailijalta (Juha Itkonen) Beatles vai Stones?
Beatles. Välimatka-romaanini yhdessä romanttisessa kohtauksessa kuunnellaan Norwegian Woodia, hotellivirkailija Antonion asunnossa Teneriffalla.